Olin harjoittelemassa miekkakatoja sensei Ayan dojolla, paikalla lisäkseni sensein apulainen ja suojatti Tono ja sensein tytär Minato, kun paikalle saapui kaksi hyvin panssaroitua ratsumiestä, daimyo Isukawan viiriä kantaen! Vaikka rajalla olikin joukkojemme välillä kahakoitu, noudatin kuitenkin hillityn kunnioittavaa käyttäytymistä, kumarsin tulijoille, esittelin itseni ja kysyin heidän asiaansa. Tulijat eivät halunneet hankaluuksia vaan kertoivat suoraan etsivänsä senseitä ja pyysivät minua välittämään senseille viestin, että tämä tulisi illalla tapaamiseen Fuji-vuoren itäpuolelle.
Ehdin vielä harjoitella hyvän aikaa, välillä meditoida ja pohdiskella Go-siirtojakin, sekä tuskastua Minaton pirtsakoihin keskeytyksiin, ennen kuin sensei vihdoin palasi, huomattavasti tavallista myöhemmin. Kun kerroin senseille vieraista, tämä meni tavallista vakavammaksi, muttei ollut selvästikään halukas puhumaan asiasta lisää, vaan ohjasi keskustelun muille teille. En kysellyt enempää vaan suostuin mielelläni, kun sensei ehdotti koko porukalle lähtemistä kylään syömään. Ainakin pääsi eroon Minaton keitoksista. Sensei ei sitten tosiaan osaa sanoa tyttärelleen vastaan.
Asiasta ei sitten enempää puhuttu, mutta illalla lähdin sensein tueksi Fuji -vuorelle. Jonkin aikaa pimeässä rämmittyämme sensei käski minun ehdottomasti odottaa ja jatkoi itse. Kuulin edestäpäin jotain mölyä, mutten tohtinut liikkua. Vähän ajan kuluttua sensei tuli takaisin vaatteet verissä ja johti minut pois vuorelta, antaen selitykseksi vain, että huomenna kannattaisi varmaankin lähettää pari partiota tarkistamaan vuori, muttei missään nimessä enää tänä yönä ja että partio tulisi löytämään ainakin pari ruumista.
Seuraavat päivät sujuivat suht normaalisti, partiot eivät löytäneet vuorelta mitään erikoista, Takadalla oli huoneessaan joku nuori nainen ja joku sensein isän vanhan tutun jälkikasvu, Kozono, tuli käymään.
Kunnes sitten ollessani linnassa tuli rajalta hälytys, Isukawan joukot olivat aloittaneet suurhyökkäyksen lordi Tadanon maille! Lähdin välittömästi rintamalle johtamaan joukkojani ja taistelinkin kunnialla tuhoten monta lordin vihollista. Taistelu ei kuitenkaan muuten edennyt eduksemme, mutta minä en luovuttanut. Lopulta haavani saivat minusta voiton, kaikki hämärtyi ja suistan vain hämärästi suistuneeni hevoseni selästä. Seuraavan kerran heräsin linnan sairastuvasta.
Jatkuiko taistelu vielä?! Mikä oli tilanne?! Huoneessa ei ollut ketään ja minun oli hyvin vaikea päästä pystyyn, kyljessäni olevan erittäin pahan viillon takia. Punnersin itseni kuitenkin päättäväisyydellä ovelle, jossa kohtaamaltani lääkäriltä tivasin tietoja. Lääkäri valehteli kaiken olevan kunnossa, mutta kyennyt kysymään keneltäkään muulta, kun maailma taas pimeni ympäriltäni.
Heräsin aamuauringon ensimmäisiin säteisiin, jotka loistivat huoneeseemme. Olin taas nukkunut hieman tavallista pidempään, mutten tällä kertaa jäänyt sitä pohdiskelemaan. Sen sijaan herätin muutkin valmistautumaan, sillä laivammehan oli määrä lähteä jo varhain aamulla. Kaikki muut paitsi Takada suostuivat heräämäänkin helposti. Siistin itseni, pyysin etsiä neiti Morille uuden vaatekerran ja menin ulos talon pihalle harjoittamaan hengitysharjoituksiani. Takada lähti vielä etsimään Tonoa, minä lupasin huolehtia kaikkien muiden saapumisesta laivalle.
Aamiaisen jälkeen kiitin isäntäämme sydämellisesti ja maksoin hänen vaivanpalkkansa, minkä jälkeen lähdimme majatalon kautta rantaan. Olin näet luvannut neiti Morin saavan hakea sieltä kimononsa. Vauvan annoin neiti Morille, sillä varmasti hän oli meistä paras lapsenhoitaja. Kun saavuimme rantaan ja näimme laivamme, huomasin sen olevan jo liikkeessä! Juoksin äkkiä laiturille ja näin Takadan laivan kannella. Ehdin jo huutaa sekä Takadalle että yleisesti laivan pysäyttämisestä, ennen kuin huomasin Takadan olevan valmiusasennossa. Vedin jouseni esiin.
Kozono, minä ja neiti Mori näimme vain Takadan, emme mikä häntä uhkasi, sillä hän seisoi korkeammalla tasolla kuin vastustajansa. En voinut muuta kuin jäädä odottamaan kun Takada hyökkäsi alaspäin ja katosi myöskin näkyvistä. Lähes samalla hetkellä olkapäätäni koputti sensei Aya, ilman Minatoa. Kävimem hyvin nopean sanojenvaihdon, jossa selvitin senseille tietoni tilanteesta ja sain tietää Minatonkin olevan jo laivassa. Pikapäätöksellä autoimme ensin Kozonoa hyppäämään laivaan (jonka jälkeen näin laivan reunan yli lentävän parin heittoveitsiä), ja sen jälkeen minä autoin vielä sensein hyppyyn (itse olin panssarissani kykenemätön moiseen loikkaan). Sensein ollessa puolimatkassa ilmassa yllätyin suuresti hänen miekkansa kohdatessa toisen, jonka omistaja oli juuri hyppäämässä laivasta pois. Mies laskeutui vierelleni, jolloin välittömästi vedin nopean lyöntini.
Mies onnistui kuitenkin torjumaan miekkani omallaan ja lähti juoksemaan taaksepäin, pistäen miekkansa tuppeen ja kaivaen jotain takistaan. Minä näin parhaaksi tehdä saman ja siirtyä jousen käyttöön. Mies ehti vetää ja heittää kolme heittoveistä (jotka sain toki kyllä väistettyä) ennen kuin ehdin virittää jouseni. Ammuin kaksi nuolta miestä kohti, mutta tämä hyppeli ketterästi pakoon kattoja pitkin.
Ennen kuin ehdin etsiytyä korkeammalle katselupaikalle, josta ampua nuolia lakkasivat taistelun äänet jo kannella, ankkuri laskettiin ja laskusilta laskettiin alas. Saatoin neiti Morin kannelle, jossa Takada, Kozono ja Aya olivat selvästikin hoidelleet useita Shinobeja.
Kun olimme todenneet kaikkien päässeen laivaan turvallisesti, lähdimme uudestaan liikkeelle. Minä ja Takada päätimme vielä tutkia laivan lisäpiileskelijöiden varalta. Yhdessä huoneessa huomasinkin erään säkin hieman liikkuvan ja vaiensin paikalle saapuneen Takadan. Hiivin säkin viereen ja leikkasin sen auki katanallani, Takadan ollessa samalla vieressä valmiina toimimaan jonsa kanssa. Piileskelevän shinobin sijasta säkistä pullahti kuitenkin ulos Tono - varsin yllättävä näky vaikka olen tässä lyhyessä ajassa oppinutkin odottamaan häneltä mitä tahansa. No, Takada kuitenkin oli ainakin onnessaan Tonon löytymisestä.
Laivan ollessa turvallisesti merillä jätin haarniskani, jouseni ja muut vähäiset tavarani huoneeseemme ja menin laivan etuosaan meditoimaan. Matka sujui varsin mukavasti, harjoittelin ensin sensei Ayan kanssa naginataa vastaan (kun tämä ensin oli taas kerran kieltäytynyt Go-ottelusta minua vastaan), sen jälkeen sensei neuvoi minua ja Takadaa mitellessäni miekallani Takadan kokeilemaa ketjua vastaan. Välillä vietin aikaa taka-alalla katsellen kun sensei oikein kunnolla läksytti Tonoa.
Jatkoimme harjoittelua myöhään yöhön odottamatta mitään komplikaatioita, mutta tämä koitui myös meidän onneksemme. Tulin hyvin varuilleni jo siitä, kun eräs merimiehistä käväisi keskellä yötä jon kanssa kannella, mutta jatkoimme silti harjoittelua normaalisti. Kohta Takada kuitenkin ilmoitti vaivihkaa havainneensa jotain yläilmoissa ja lähti alas hakemaan varusteitaan. Minäkin siirryin ikään kuin katselemaan Tonon ja sensein taistelua, samalla vyöttäen oman daishoni.
Ja eikös mastosta kohta hypännytkin alas kaksi shinobia, toisella kaksi hakkua ja niitä yhdistävä ketju, toisella katana. Täydensin salamannopeasti sensein ja tonon välissä olleen tyhjän aukon, jolloin muodostimme hyvän seinämän heitä vastustamaan, mutta kukaan ei halunnut tehdä ensimmäistä liikettä. Hiljaisuutta kesti useita sekunteja, ennen kuin taivaalta hyppäsi vielä kaksi shinobia lisää edellisten seuraksi, toinen aseistettuna kahdella miekalla Tonon puolelle, toinen ketjujen kanssa sensein puolelle. Kukaan ei siltikään vielä hyökännyt. Alhaalta hyttien suunnalta sen sijaan alkoi kuulua jotain metakkaa.
Tono rikkoi ensin hiljaisuuden terävällä kiailla tehden valehyökkäyksen vastustajiaan kohti. Nämä perääntyivät hieman, mutta tilanne ei aluksi näyttänyt merkittävästi muuttuneen. Kohta nämä kaksi saivat kuitenkin kerättyä rohkeutensa ja hyökkäsivät Tonoa päin. Minä odotin viistosti Tonon takana valmiina iskemään lähempänä olevaa hakkumiestä tämän tullessa etäisyydelle. Tämä kuitenkin yllättäen yritti matalaa ukemia ohitseni. Harjoittelussa väsynyt kylkeni ei jaksanut antaa minulle tarpeeksi nopeutta yrittäessäni iskeä häntä maahan vaan hän sai torjuttua miekkani ketjullaan. Sillä välin Tono oli ehtinyt vaihtaa iskuja toisen vastustajamme kanssa ilman merkittävää tulosta. Sensei Aya sen sijaan oli vain bokkeninsa varassa kahta vastustajaa vastaan.
Seuraavana liikkeenään vastustajani yritti sitoa miekkaani ketjullaan, jonka estin hyppäämällä hieman taaksepäin, sensein viereen. Sensei otti vyölläni roikkuneen wakizashin käyttöön ja lävisti sillä toisen vastustajistaan, mutta altistui täten enemmän toiselle, vaikka varasikin vielä bokkeniaan tämän torjumiseen. Minä totesin kuitenkin miekkani olevan huonossa asemassa vastustajan sitovaa ketjua vastaan ja päätin pyörähtää sensein vierelle, tarkoituksenani lyödä ensin hänen jäljellejäänyt vastustajansa yllätyksellä ja sen jälkeen palautua tarpeeksi nopeesti hoitelemaan hakkumiehen seuraava keksintö. Tällä välin Tono oli ehditty ajaa jo taaksepäin makuutilojemme portaille asti. Pyörähdykseni ei kuitenkaan onnistunut niin hyvin kuin olisi toivonut ja vastustani sai sen torjuttua. Sen lisäksi en ehtinyt kunnolla kääntyä torjumaan hakkumiestä ja olisin varmasti kuollut mies, ellei Tono olisi uhrautuvasti hämännyt tätä heittämällä jo-keppinsä tätä kohden. Tono olisi varmasti ollut erittäin pahassa pulassa, elleivät sekä Takada (joka tosin onnistui vain haavoittumaan) että Kozono olisivat vuoron perään työntäneet päätään ja aseitaan ovesta ja neutralisoineet hänen vihollistaan.
Sensei Aya alkoi ajaa toista vastustajaa ylivertaisilla tekniikoillaan ahtaalle ja minä ja Tono keskityimme jäljellejääneeseen hakkumieheen. Kozono kiersi iskemään sivulta sensein vastustajan maahan minun ja Tonon vaihtaessa iskuja oman vihollisemme kanssa. Kozonon juostessa ohitsemme takaisin alas aloimme ajaa ainutta jäljelläolevaa vihollistamme sensein bokkenia kohden, mutta maston kohdalla tämä heilauttikin itsensä hakkujensa avulla purjeisiin ja niitä ylöspäin.
Tilanne ylhäällä alkoi selvästi olla hallinnassa, joten menin tarkastamaan tilanteen kannen alla, sekä hakemaan joustani, jos toverini eivät sitä ennen olisi saaneet mastoissa hyppivää ninjaa tapettua. Loikkiessani alas huomasin käytävässä olevan yhden ruumiin ja varastohuoneessa Takada oli juuri mestaamassa toista. Tarkistin keittiön, joka osoittautui tyhjäksi, samoin kuin makuuhuoneemme. Naisten makuuhuoneen ovi oli auki ja minulle selvisi hyvin nopeasti, että panikoiva neiti Mori oli onnistunut survaisemaan huoneeseen tullutta Kozonoa tikarillaan. En kuitenkaan ehtinyt jäädä auttamaan, vaan viimeisen huoneen turvallisuuden tarkistettuani poimin nopeasti jouseni ja juoksin se viritettynä ylös - juuri ajoissa näkemään viimeisen ninjan komean läsähdyksen laivan kantta vasten. Nopea tarkistus kertoi taistelun olevan ohitse. Sensei Aya jäi huutelemaan jotakin korkealla mastossa roikkuvalle Tonolle, mutta lähti heti alas kun kerroin Kozonon makaavan siellä loukkaantuneena.
Yhtäkkiä Takada pomppasi tiloistamme kannelle, selitti jotain kuolleesta kapteenista ja ankkurin laskemisesta ja pyörtyi siihen paikkaan. Tämä hämäsi minua niin paljon, että kesti useita sekunteja, ennen kuin ymmärsin rientää tämän luokse ja huomata hänen ammottavat haavansa. Sidoin ne nopeasti ja tarkasti ja menin alas tarkkailemaan tilannetta. En voinut muuta kuin kiroilla sitä, joka oli keksinyt leikata nukkumatilassamme olleilta ruumiilta kädet ja päät irti, sillä nyt huoneemme käytännöllisesti katsoen lainehti veressä. Verentahrima neiti Mori selitti jotain Kozonon käskystä, mutta minua ei liiemmin kiinnostanut. Tokaisin kuitenkin vain neidille, että tämän olisi syytä vaihtaa kimononsa, ja aloin siivota kapteenin huonetta ruumiista. Kannoin Takadan kapteenin sänkyyn lepäämään.
Olin hyvin tohkeissani tuntemastani tehottomuudesta taistelussa ja menin jouseni kanssa laivan etuosaan pohdiskelemaan. Kotvan kuluttua huomasin kuitenkin maata suunnassa, jossa sitä ei olisi pitänyt olla ja pikainen tarkistus totesi laivamme takamaston roikkuvan epänormaalisti, mikä ohjasi meitä rantaan päin. Huusin Tonolle, joka oli juuri alkanut tutkia lastiruumaa, mutta emme huomanneet ankkuria missään juuri sillä hetkellä. Siispä käytin miekkaani katkomaan purjeita tiukkani pitäneet köydet ja niiden valahtaessa alas etenemisemmekin lähes pysähtyi. Sitten se ankkurikin löytyi. Tämän jälkeen kävimme Tonon kanssa tutkimassa laivan ruuman, löysimme merimiesten ruumiit ja lisäksi ison reiän laivan reunassa, josta osa shinobeista oli astunut sisään. Heidän pienehkö soutuveneensä oli yhä kiinni laivan vieresssä.
Päätimme jäädä laivaan vielä täksi yöksi niin, että yksi meistä olisi aina kannella vahdissa. Minä menin ensimmäiseksi istumaan keskelle kantta, mutta sensei Ayakin jäi valvomaan, ylemmälle kannelle. Hiljaisuuden kestettyä puolisen tuntia sensei tuli luokseni ja kehotti minua levolle. Minä en kuitenkaan ollut aikeissakaan levätä, mieleni oli vielä aivan liian kiivas ja jostain syystä koin tilanteen oivaksi uusia Go -haasteeni. Yllättäen senseikin ymmärsi asian minun laillani ja niin istahdimme ensimmäistä kertaa yhdessä Go -laudan ympärille. Peli kesti aamuun asti ja päättyi tasapeliin - äärimmäisen harvinainen tapahtuma. Kummatkin pelasimme aivan ilmiömäisesti. Aamulla emme tunteneet kuitenkaan itseämme edes yhtään väsyneiksi vaan pirteyden ylläpitämiseksi aamuteen jälkeen jopa aloimme taas treenaamaan puumiekoilla.
Muiden siinä sivussa heräillessä aloimme pohtia jatkosuunnitelmiamme. Karttoja hieman tutkiskeltuamme päätimme jatkaa rantaa lähellä olevaa tietä länteenpäin, sillä pääni mukaan olimme jo ainakin puolivälissä matkaa. Kävin valikoimassa aluksen keittiöstä ja varastoista sopivaa hyvin säilyvää ja ravitsevaa murkinaa kävelymatkallemme. Kävin myös etsimässä laivan ruumasta itselleni uuden asusteen, sillä vanhani oli repeytynyt pahasti edestä illan taistelussa. Sitten olimmekin jo kaikki valmiita siirtymään soutuveneisiin, tosin emme ennen kuin Takada esitti huolensa uuden vaateparteni shinobimaisuudesta. Päätinkin toki vaihtaa vaatetta heti kun se vain olisi mahdollista.
Matka oli pitkä ja uuvuttava, vaikka Ayan kanssa eilisyön pelistä jutteleminen olikin hyvin opettavaista. Kun vihdoin monen monen tunnin kävelyn ja parinkin tauon jälkeen edessä häämötti majatalo, alkoi vihdoin väsymys saada minusta otetta. Ilmeisesti sensei Ayakin tunsi samoin, sillä astuttuamme sisään majataloon hän vain lykkäsi reilun kourallisen rahaa majatalonpitäjälle, mikä takasi meille hyvän hoidon ilman mitään kysymyksiä ulkomuodostamme, joka olisi kyllä voinut olla parempikin. Söin vain nopeasti illallista sekä pyysin itselleni uuden vaatekerran ennen kuin vetäydyin huoneeseeni nukkumaan. Nukahdin hyvin nopeasti sikeään uneen.
Heräsin pirteänä, vaikka arvasinkin päivän olevan jo pitkällä. Peseydyin, puin uuden vaatekertani päälle ja menin alas, jossa Takada olikin jo jauhamassa jotakin joidenkin parin tuntemattoman matkalaisen kanssa, joita ei paikalle eilen vielä näkynyt. No, minä en jaksanut siitä niin kiinnostua ja istuin mieluummin Kozonon kanssa syömään aamupalaa.
Päivä oli jo ehtinyt nousta, mutta lähtöön tulisi kulumaan vielä hyvän aikaa, Tono ei ollut vielä päässyt punkastaan ylös ja neiti Morista ei ollut vielä tietoakaan. Sensein löysin hoitamasta Minatoa hyvin väsyneen näköisenä, ei ollut tainnut nukkua yön aikana taaskaan juuri yhtään.
Syötyäni lähdin ulos tekemään hengitysharjoituksiani ja harjoittelemaan katoja. Ulkona oli joku kauppias, ilmeisesti silkkikauppias, määräilemässä alaisiaan, purkamassa ja lastaamassa vankkureitaan. Yritin kysellä kyydin mahdollisuutta, mutta kauppias vain käyttäytyi töykeästi, eikä hänen vankkureissaan tuntunut tilaa oikein olevankaan. Tein pari kataa aika lähellä miekkosta ihan vain tehdäkseni miehen paikan selväksi tälle itselleen.
Siinä harjoitellessani tuli Tonokin ulos, lähti pienelle kävelyreissulle venyttelemään raajojaan, ja kohta Takadakin oli ulkona, harjoittelin sitten hänen kanssaan odotellessani viimeisten valmistumista. Välillä Kozono kävi vauvan kanssa jotain huitelemassa ulkona, olisi kai halunnut ostaa kauppiaalta hienoa silkkiä vauvan kapaloiksi, mutta sai sitten kuitenkin paremmin tarkoitukseen sopivaa ja halvempaa materiaalia senseiltä.
Kun minä vetäydyin mietiskelemään, alkoi Takada opettamaan Kozonoa ketjujen käytössä. Eihän siitä mitään tullut, Takadakin oli aseen vasta oppinut eikä muutenkaan tuntunut paljon opettajanlahjoja osaavan. Tono nauroi melkein katketakseen, minä vain hymyilin tyynenä.
Kun neiti Morilla vain kesti ja kesti niin kävin sitten lopulta minäkin koputtamassa hänen huoneensa oveen. Neiti Mori ilmoitti olevansa muuten varsin valmis, mutta odottavansa yhä jo melkein tunti sitten tilaamaansa ruokaa. Kävin keskustelemassa asiasta majatalon pitäjän kanssa ja tämä lupasi pakata ruoan mitä pikimmiten mukaan, niin että pääsisimme lähtemään.
Kun tulin uudestaan ulos, istuskelin majatalon seinän vierellä Kozonon ja Minaton kanssa. Minato vakutti varsin masentuneelta, mitä tietysti saattoi olettaa, olihan hän vielä varsin voimaton haavoistaan. Tono ja Takada harjoittelivat Bokkeneilla tavallista rajummin, Takada taisi haluta jostain syystä päästellä vähän höyryjä päästään ja he ajautuivat mätkimään toisiaan vähän enemmänkin, niin että lopulta Tono makasi maassa komean ilmalennon jälkeen.
Kun sensei Aya ja neiti Mori yhä huutavan vauvan kanssa vihdoin työnsivät päänsä päivänvaloon, olimme viimein valmiita lähtöön.
Matka alkoi suotuisasti, kun Kozono onnistui taas kerran saamaan neiti Morin selässä olevan lapsen suurimmaksi osaksi hiljaiseksi. Minä en kyllä millään jaksa ymmärtää, miten se voi onnistua Kozonolta niin paljon paremmin kuin neiti Morilta - no, vauva kai tuntee jostain syystä olevansa paremmin samalla tasolla Kozonon kanssa. Takada oli taas omapäinen ja käveli itsepäisesti jatkuvasti parikymmentä metriä meitä edellä.
Pitkän aikaa jo käveltyämme huomasimme pilvien kerääntyvän uhkaavasti takanamme taivaalle. Myrsky, jota olimme päässeet laivalla karkuun, oli ottanut meidät kiinni. Alkoi sataa; kaatamalla. Pakko sitä silti oli jatkaa eteenpäin, olimme avoimella tasangolla, jossa ei missään näkynyt kunnollista sateensuojaa.
Kastuimme kaikki aivan litimäriksi, lasta yritimme suojata kaikenlaisilla kankailla, mutta eivät nekään millään riittäneet. Maakin alkoi muuttua vaikeasti vaellettavaksi mutasohjoksi, kun sade vain jatkui ja jatkui. Lapsikin muuttui kuumeiseksi. Vihdoin näimme hieman tiestä pohjoiseen pienen mökin, joka lupasi meille edes vähän sateensuojaa.
Mökki oli pieni, puinen ja sen ovena toimi ainoastaan tuulessa liehuva verho. Mökin vieressä oli jonkinlainen aitaus, jossa makasi kuolleen hevosen ruho. Takadan raottaessa verhoa yllätykseksemme heti sen takaa paljastui vanha nainen, joka nopeasti pyysi meidät sisälle. Halusimmekin tietysti mitä pikimmiten pois sateen armoilta. Mökki oli sisältäkin pieni, eikä edes tulta oltu sytytetty. Sisustus oli seinällä roikkuvia rukouskääröjä luukunottamatta rääsyinen ja rikkinäinen. Nainen vaikutti hieman höperöltä häärätessään sitä sun tätä, ilmeisesti tämä oli juuri valmistamassa ruokaa. Neiti Mori yritti sytyttää tulta suomaan meille lämpöä, mutta kosteat risut vastustelivat yrityksiämme avustani huolimatta. Takadankin tullessa paikalle nysväämään meitä paremmin onnistumatta poistuin keskustelemaan Kozonon ja sensei Ayan kanssa. Kotvan kuluttua nuotio kuitenkin syttyi, ilmeisesti Tonon saken ansiosta, ja keräännyimme kaikki sen ääreen - kaikki muut meistä siis paitsi vanha mummo, joka jatkoi ruoanlaittoaan. Istuimme siinä jonkin aikaa, lämmitellen, välillä vanha nainen tarjosi riisipalloja, joita eivät tainneet syödä kukaan muu kuin minä.
Yhtäkkiä kuulin naisen mainitsevan jotakin Daimyon lapsesta ja säpsähdin heti jaloilleni ja yritin selittää lapsen olevan neiti Morin. Kozono ilmoittautui vikkelästi lapsen isäksi. Nainen käyttäytyi kuitenkin yhä omituisesti ja sekoili vain höperöitä vastaukseksi kysymyksiini, ja päästin hänet osaksi hämäännystäni, osaksi neiti Morin pyynnöstä jatkamaan toimiaan. Peräännyin kuitenkin varuilleni ovenviereiselle seinustalle Kozonon viereen. Nainen tarjosi meille lihasoppaa, mutta olimme kaikki tulleet niin jännittyneikse, ettei se kelvannut kenellekään.
Istuin hetken Kozonon kanssa seinustalla hiljaa, kunnes tämä palautti minut järkiini palauttamalla mieleeni naisen tietämyksen lapsen syntyperästä. Nousin uudestaan pystyyn, toinen käteni vaipui miekalleni ja toinen käteni nosti naisen tämän etumuksesta melkein ilmaan. Tivasin tältä kuoleman uhalla, miksi tämä luuli lasta Daimyon lapseksi, mutten saanut mitään järkevää tai hyväksyttävää vastausta naiselta, pikemminkin epäilykseni tästä vain paheni.
Samalla hetkellä, kun viereeni ilmestynyt Minato kuiskasi minulle huolestuneella äänellä halunsa päästä eroon tuosta naisesta vedin minä miekkani ja iskin naisen maahan. Sekä neiti Mori että Takada melkein pomppasivat kattoon, mutten vastannut heille suoraan mitään, hetken hiljaisuuden jälkeen totesin vain tapahtuneen olleen valitettavaa, mutta tehtävämme tärkeyden ja tilanteen suhteen tarpeellista. Hautasimme Kozonon kanssa ruumiin aitaukseen hevosenraadon läheisyyteen. Sensei Aya ja Tono lähtivät pienelle kävelylle, tarkistamaan paikkoja pienen matkan päästä. Tunnelma sisällä oli aika apea, kun lähdin ulos puhdistamaan vaatteitani sateeseen päivän mudasta. Ainakin sade oli heikentynyt jo jonkin verran.
Vähän aikaa vaatteita pestyäni kuulin mökistä kirkaisun ja juoksin salamannopeasti ovelle, jossa näin jotakin uskomatonta. Naiset, Kozono ja Takada katselivat varuillaan ja kauhuissaan juuri hautaamamme naisen, yhä minun aikaisempi qviiltoni vatassaan, kävelyä ohitseen. Näin naisen olevan selvästi matkalla rukouskääröille ja viilsin tätä katanallani. Nainen päästi ilmoille korviariipivän kirkaisun ja kääntyi, muttei näyttänyt enää yhtään aikaisemmalta itseltään. Noidalle, demonille, tai mikä hän ikinä olikaan, oli kasvanut nelisenkymmentä senttiä pitkät terävät kynnet käsiinsä, joiden sivalluksia huomasin kohta olevani väistelemässä.
Takada, Kozono, Minato ja neiti Mori eivät toki olleet istuneet vain hölmistyneenä tätä katsellessa, vaan naiset olivat viisaasti lapsen kanssa paenneet ovesta ulos ja sekä Takada että Kozono iskivät ubiin syvät viillot, mutta tämä ei hirviötä hidastanut. Viimeisellä uskomattomalla iskullaan noita sivalsi katanani neljään osaan, hyppäsi ylitseni ja lähti juoksemaan ulos. Takada, Kozono ja minä lähdimme tietysti seuraamaan, minä pysähdyttyäni poimimaan jouseni majan seinustalta.
Ulkona näin heti, miten Ubi juoksi hirvittävän nopeasti naisia kiinni. Takada onnistui jotenkin heittämään noitaa miekallaan selkään, jolloin tämä kaatui, mutta ennen kuin ehdimme huokaistakaan nousi takaisin pystyyn, ilmeisen vahingoittumattomana. Minä viritin jouseni ja laukaisin. Ensimmäinen nuoleni meni ohi, mutta toinen nuoleni kantoi jumalien onnea ja pysäytti hirviön keskelle loikkaa osuessaan tätä takaapäin päähän. Näin vain jonkin jumalallisen tulen leimahduksen nuolen osumakohdassa ja ubi ei enää liikkunut. Juoksimme nopeasti paikalle, Takada otti miekkansa ja aloimme Kozonon kansas pilkkoa ruumista, kun paikalla yhtäkkiä puhalsi luitakalvava tuuli jonka jälkeen mökistä kuului uusi kirkaisu ja ennen kuin ehdin protestoida, Takada oli jo juoksemassa mökille, mikä pakotti minut ja Kozonon seuraamaan.
Mökille saavuttuani näin Takadan heitetyn katanan taas lävistävän noidan, mutta tämä vain repi miekan ulos selästään ja katkaisi sen vaivatta keskeltä kahtia. Siirryin nopeasti sivussa olevalle ikkunalle, josta aloin nuolisateeni. Ensimmäisen nuolen hirviö onnistui väistämään, mutta toinen osui tarkasti, muttei täysin pysäyttänyt demonia, vaan tämä hyökkäsi minun seinustani vastaan talon sisällä hiipinyttä Kozonoa - tai niin luulimme, ennen kuin huomasinkin yhtäkkiä kynsien lähestyvän minua ikkunan läpi. Väistin ripeästi sivuun ja vedin Wakizashini ikkunan läpi matkaavan hirviön tielle, ja onnistuinkin viiltämään tältä toisen jalan melkein poikki. Peräännyin välittömästi talon seinän vierustaa nurkkaa päin, jonka takana mökin ovi oli. Hirviö ei kuitenkaan seurannut minua koko matkaa, vaan lähtikin taas naisten perään pidemmälle, aluksi yhdellä jalalla hyppien, mutta kohta jo näytti siltä, että noita juoksi aivan normaalisti. Juuri mökin ovelle saapunut sensei Aya, Kozono ja Takada lähellä perässään lähtivät kanssani takaa-ajoon. Naiset olivat lähteneet uudestaan juoksemaan pakoon ja heidän ja hirviön välillä seisoi vielä Tono miekka vedettynä. Vedin juostessani uudestaan jouseni ja nuolen, ja pysähdyin ampumaan. Jumalat olivat jälleen puolellani ja nuoleni osui tarkkaan, pysäyttäen ubin lähes samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Juoksin taas pilkkomaan ruumista, mutta yhtäkkiä se räjähtikin päälleni. Selvittyäni pöllähdyksestäni huomasin, miten Kozono juuri tippui takanani ilmasta maahan sensei Ayan ja Takadan katsoessa vierestä suuri ihmetyksen ilme kasvoillaan. Vaara tuntui kuitenkin olevan ohi. Juoksimme vielä sensein ja Takadan kanssa hakemaan kaiken tavaran mökistä, mitä pystyimme kantamaan, otin pilkotun katanani tilalle neiti Morin mökin seinälle jättämän miekan ja heitin selkääni pari ruokasäkkiämme, jonka jälkeen sain kantamuksiini vielä mahdutettua yhden neiti Morin kimonoistakin.
Riensin ripeästi naisten luokse, jossa Tonokin oli, jaoin kantamukseni (neiti Mori vaikutti hyvin tyytyväiseltä kimononsa selviämiseen) ja kysyin kaikilta heidän vointiaan. Lähdimme ripeästi jatkamaan matkaa, tällä kertaa Takadan kävellessä meitä hyvät kymmenen metriä jäljessä.
Vaelsimme pitkään sateen taas yltyessä, mietteliäinä. Kozonon selvitys tapahtuneesta kuulosti kerrankin oikealta, senseikään ei osannut sanoa mitään enempää. Sade kulutti meidän kaikkien voimia ja hermojakin. Silti emme voineet mitään muuta kuin painaa eteenpäin. Kaikkien kunto ei vain koko päivän märkään vaellukseen riittänyt. Pitkään urheasti jaksanut neiti Mori tuupertui keskellä tietä, ilman että vielä oli minkäänlaista majapaikkaa näköpiirissäkään. Saatuaan hieman syötävää neiti Mori yritti vielä jatkaa, mutta tuupertui uudestaan saatuaan käveltyä vasta seitsemisen metriä. Meidän oli pakko jakaa hieman kuormaa, Tonon ottaessa neiti Mori ja vauva syliinsä.
Vielä jonkin aikaa käveltyämme alkoi sateen läpi häämöttää jokin korkea kukkula tai rakennelma, jonka nopeasti tunnistin puulinnoitukseksi. Kävelimme ripeästi portille, jossa esittelin seurueemme ja kerroin majapaikan tarpeestamme. Meidät ohjattiin nopeasti halliin odottamaan audienssia linnanherran kanssa. Idiootti Tono (neiti Mori yhä sylssään) kuitenkin päätti sivuuttaa kaikki käytöskoodit ja ehti jo avata erään oven viereisestä käytävästä, ennen kuin tulin kovalla äänellä pistämään sekä Tonoa että neiti Moria takaisin ruotuun. Neiti Morin sainkin palaamaan takaisin halliin kanssani, mutta "#%!"#$ Tono ei piitannut. Moisesta olisin normaalissa tilanteessa iskenyt miehen maahan. Nyt en kuitenkaan halunnut loukata linnanherraa tahrimalla hänen linnaansa heti alkuun verellä, ennen kuin olimme häntä edes tavanneet.
Hallista meidät ohjattiin nopeasti linnanherran huoneeseen, jossa kohteliaasti esitin asiamme ja linnanherran asioidenhoitajan saavuttua paikalle sovimme varsin nopeasti majapaikasta, uusista vaatteista, lämmittelypaikasta ja ruoan saamisesta. Sensei Aya jopa tunsi kenraalin assistentin. Lapselle saatiin lääkärikin, joka antoi tälle kuumetta lieventäviä lääkkeitä. Vetäydyimme huoneisiimme, jossa saimme kaiken tarvitsemamme ja kävimme tyytyväisinä ja turvassa uneen. Vielä kun kävi ilmi, että Tono oli vahingossa astunut vartijoiden tupaan, oli pitkän, pelottavan ja piinaavan päivän loppu täydellisen puhdistava.
Seuraavana päivänä heräsin normaalisti aikaisin, tarkoituksemme oli odottaa ainakin iltaan, että tietä eteenpäin lähetetyt lähetit palaisivat tietojensa kanssa. Vietin paljon aikaa ulkona, meditoiden, harjoitellen ja keskustellen kumppanieni kanssa. Päivä valui hiljakseen eteenpäin, kunnes istuskellessani linnakkeen pihalla olevan kirsikkapuun alla kuulin kaukaa vaimeita miekan kolahduksia. Säpsähdin heti pystyyn ja lähdin etsimään äänen alkulähdettä.
Sisälinnoituksen käytävillä kaikuvan kalahtelun seuraaminen johti minut lopulta linnan kellareihin, huoneeseen, jonka takaa kalke selvästi kuului, mutta jonka takaseinällä oli ainoastaan iso pino suuria laatikoita, jotka eivät yhden miehen voimalla suostuneet siirtymään.
Päätin jättää asian omapäisen tarkastelun sikseen ja mennä kysymään suoraan herra Akitalta asiasta, tämä varmaan tietäisi kaiken, mitä linnassa tapahtui. Akita ei kuitenkaan ollut huoneessaan, eikä vastaani tullut vartijakaan tuntunut tietävän, missä hän on. Kun kysyin vartijalta asiasta suoraan, tämä näytti selvästi pelästyneeltä ja vihjasi yliluonnollisista voimista, jotka kummittelivat linnakkeessa. Normaalisti olisin vain nauranut miehelle päin naamaa, mutta viime etappimme tapahtumat saivat minut suhtautumaan asiaan aivan erilaisella vakavuudella. Päätin kysyä Kozonolta tämän tuntemuksista linnan henkisen hyvinvoinnin suhteen.